Saksankielinen päiväkoti
Yksi Suomen ensimmäisistä kunnallisista vieraskielisistä päiväkotiryhmistä aloitti toimintansa Tampereella Jussinkylän päiväkodissa vuonna 1987. Se syntyi omistautuneiden vanhempien aloitteesta Tampereen Suomalais-Saksalaisen Yhdistyksen sekä Goethe-Institutin tuella, ja oli lähinnä tarkoitettu kaksikielisille perheille tai saksankielisissä maissa asuneiden perheiden lapsille. Nykyään noin puolet lapsista tulee suomenkielisistä perheistä. Päiväkodissa toteutetaan suomalaisen varhaiskasvatuksen suunnitelman perusteiden mukaista varhaiskasvatusta ja pääasiallinen toimintakieli on saksa.
Yhteystiedot:
Kissanmaan päiväkoti
Hippoksenkatu 5, 33520 Tampere
Päiväkodin johtaja
Kristiina Siivola
puh. 040 731 7184
kristiina.siivola(at)tampere.fi
Yhteystiedot:
Kissanmaan päiväkoti
Hippoksenkatu 5, 33520 Tampere
Päiväkodin johtaja
Kristiina Siivola
puh. 040 731 7184
kristiina.siivola(at)tampere.fi
Päiväkotiryhmät
Ryhmään otetaan 2-5-vuotiaita lapsia osa- tai kokopäivähoitoon. Lapsille puhutaan pääasiassa saksaa, mutta tarvittaessa käytetään suomeakin.
Lapset jakautuvat ohjattuun toimintaan ikäryhmän, osin myös kielitaidon mukaan. Päivittäin toistuvissa laulu-, leikki-, askartelu-, ruokailu- ja pukeutumistilanteissa lapsi oppii konkreettisesti ymmärtämään vieraskielisten sanojen merkitystä. Lisäksi kieltä harjoitellaan retkillä vaikkapa metsään, savipajaan tai teatteriin.
Päiväkotivuotta rytmittävät myös saksankielisissä maissa vietettävät perinteiset juhlat: Laternenfest (lyhtyjuhla), Nikolausfest ja Fasching (karnevaali).
Tietoa varhaiskasvatuksen ja esiopetukseen hakemisesta löytyy täältä.